Digitiekartta

Digitalisaation edistämisen tiekartta on suunnitelma, miksi ja mitä digitalisoidaan, missä järjestyksessä ja millaisella aikataululla homma hoidetaan. Digitiekartta sisältää toimenpidekokonaisuuksia, toimenpiteitä ja niiden vastuuhenkilöitä. Tiekartassa määritellään digitalisaatiotavoitteet, digitalisaatiolupaukset ja visio mihin kuntana olemme matkalla.

Digitalisaatiotavoitteiksi voidaan asettaa esimerkiksi joustavat ja ketterät toimintamallit, digiosaamisen vahvistaminen sekä rohkaisu digitaalisten ratkaisujen hyödyntämiseen. Lupauksina voidaan tarjota kunnan työntekijöille digitaalinen toimintaympäristö, kuntalaisille sähköiset palvelut ja tarvittava digituki sekä uudenlaiset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet.

Visio voi rakentua tehokkaaseen julkiseen hallintoon, tietoon ja läpinäkyvyyteen perustuvaan johtamiseen ja päätöksentekoon sekä lisääntyvään asiakastyytyväisyyteen ja vuorovaikutukseen. Tärkeää on myös pohtia, miten uudet teknologiat voivat auttaa kunnan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisessa.

Yleisimmät digitalisaation edistämisen kysymykset kuuluvat mistä aloitetaan ja mitkä ovat ne ensimmäiset askeleet, jotka meidän tulisi ottaa. Digitiekartassa ne parhaiten määritellään. Tiekartta helpottaa ahdistusta ja vähentää riittämättömyyden tunnetta. Tiekartta auttaa keskittymään olennaiseen, järjestelmälliseen tekemiseen ja asioiden edistämiseen.

Työntekijöiden työskentelymahdollisuuksia on kyettävä monipuolistamaan ja tehostamaan samalla kun asiakkaille tarjottavia palveluja irrotetaan ajasta ja paikasta. Rutiinien automatisointi vapauttaa tekemään entistä tarkoituksenmukaisempaa työtä, samalla kuin ”omatoimisointi” mahdollistaa asiakkaiden palvelut heidän valitsemallaan tavalla.

Kilpailu kuntalaisista kiristyy. Sujuvat palvelut, asuin- ja elinympäristön toimivuus ja viihtyisyys ratkaisevat, kun työ ei ole sidottu asuinpaikkakuntaan. Koronavuodesta opitun perusteella tavoitteeksi tulee asettaa, että jo lähivuosina kaikki mahdolliset kuntapalvelut ovat saatavilla verkon välityksellä ja palveluiden käyttöön tarjotaan tarvittavaa tukea ja neuvontaa.

Tässä työssä ulkopuolinen asiantuntija voi vahvistaa kunnan omia resursseja ja osaamista sekä avata uusia näkökulmia. Toni Auvinen Avarasti Oy tarjoaa asiantuntijapalveluja kunnille. Avarastissa rakennetaan kuntien tulevaisuutta ja edistetään kuntalaisten arjen sujumista. Tutustu Avarastiin osoitteessa: www.avarasti.fi

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 3.4.2020 alkaen.

Verkkokauppa

Toni Auvinen Avarasti Oy
Isoharjantie 4
71800 Siilinjärvi

0442450818
toni.auvinen@avarasti.fi
www.avarasti.fi
2004563-6

AVARASTI-verkkokauppa myy tuotteistettuja asiantuntijapalveluja. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen, toimitustapojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Palvelut tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin, täyttämällä tilauslomakkeen tiedot ja lähettämällä tilaus. Tilatessaan verkkokaupasta tilaajan edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin sekä rekisteri- ja tietosuojaselosteeseen.

Tilauksen maksaminen

Lasku tilauksesta lähetetään verkkolaskuna tai PDF-laskuna sähköpostin liitteenä jälkikäteen.

Maksuehto 14 pv netto tilattujen palvelujen ensimmäisestä toteutuspäivästä ja sähköisten tiedostojen tai tallenteiden osalta tilauspäivästä

Tilausvahvistus

Tilauksen jälkeen tilaajan antamaan sähköpostiosoitteeseen lähetetään tilausvahvistus, josta näkyvät tilausta koskevat tiedot. Tilaajan velvollisuus on tarkastaa tilausvahvistuksen oikeellisuus ja ottaa tarvittaessa yhteyttä asiakaspalveluun alla olevilla yhteystiedoilla.

Toni Auvinen Avarasti Oy
Isoharjantie 4
71800 Siilinjärvi

0442450818
toni.auvinen@avarasti.fi
www.avarasti.fi
2004563-6

Toimitustavat

Tilauksen sisältämät palvelut voidaan toimittaa palvelusta tai tilaajan valinnasta riippuen, joko paikan päällä, etäyhteydellä tai sähköisesti.

Paikan päällä -toimitustapa tarkoittaa, että tilattu palvelu toteutetaan tilaajan omissa tiloissa, tapahtuman järjestämispaikalla tai muussa erikseen sovittavassa kohteessa.

Etäyhteydellä -toimitustapa tarkoittaa, että tilattu palvelu toteutetaan Microsoft Teamsilla tai jollain muulla videoyhteyden luovalla ohjelmalla.

Sähköisesti -toimitustapa tarkoittaa, että tilattu palvelu toimitetaan sähköisenä tiedostona tai tallenteena.

Toimituskulut

Tilauksen hintaan lisätään laskutusvaiheessa toimituskuluina matkakustannukset asiantuntijan kotipaikkakunnalta toteutuspaikalle joukkoliikenteellä toteutuman mukaisesti tai autolla 0,55 euroa/km. Matka-ajan ollessa yhteen suuntaan yli kolme tuntia lisätään hintaan 150 euron majoitus- ja päivärahakustannus. Microsoft Teams tai muilla vastaavilla etäyhteyksillä, tiedostona tai tallenteena toimitetut palvelut ilman matka-, majoitus- ja päivärahakustannuksia. Kaikki hinnat sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron.

Toteutuksen ajankohta

Tilaaja esittää toiveen tilaamiensa palveluiden toteuttamisen ajankohdasta tilauslomakkeen lisätietoja kohdassa.

Toimitusaika vahvistetaan asiakkaalle tilauksen saapumisen jälkeen sähköpostilla tai puhelimitse.

Peruutusoikeus

Tilaajalla on oikeus peruuttaa tilaus 14 päivän kuluessa tilauksesta syytä ilmoittamatta.

Palveluilla ei ole peruutusoikeutta, jos niiden toteuttaminen on aloitettu.

Sähköisillä sisällöillä ei ole peruutusoikeutta, jos niiden toimittaminen on aloitettu.

Peruutusoikeuden määräajan noudattamiseksi riittää ilmoitus peruutusoikeuden käyttämisestä ennen peruutussajan päättymistä sähköpostilla: toni.auvinen@avarasti.fi 

Ongelmatilanteet

Mikäli tilattu, toimitettu tai toteutettu palvelu ei vastaa palvelusta etukäteen annettuja tietoja, tulee virheestä ilmoittaa viimeistään 14 päivän kuluessa palvelun toimituksesta tai toteutuksesta kirjallisesti sähköpostin välityksellä: toni.auvinen@avarasti.fi